Tulossa

18.7.2025 - 3.8.2025
Näyttely

Olen pelännyt käärmeitä aina. Lapsena varoin lämpiminä kesäpäivinä askeleitani, sillä kotimäen kivisoratiellä jokainen keppi ja korsi olisi voinut herätä eloon sihisevänä ja suomuisena. Öisin saatoin kuvitella kyykäärmeitä sänkyni alle tai jalkopäähän lakanoiden väliin. Kyyn puremaa enemmän pelkäsin sen kohtaamista, sen läsnäoloa omassa kokemuspiirissäni.

Viime kesänä menin autokouluun ja valvoin taas öisin. Mielikuvissani ajoin jalankulkijan päälle, aiheutin ketjukolarin tai tein minkä tahansa pienenkin virheen liikenteessä, joka vaarallisuuden lisäksi olisi vähintäänkin häpeällistä. Yhtenä yönä korvasin autoilun miettimisen muistelemalla jokaista käärmettä, jonka olin elämässäni kohdannut, niiden väriä, selän ja kylkien kuvioita, raajattoman ruumiin kiertyvää asentoa. Pian olin unessa

 

Kuvaan näyttelyn maalauksissa tarinallistettuja tilanteita omasta elämästäni. Teosten hahmot, minä, kumppanini, koirani ja ystäväni, näyttäytyvät tunnistettavasti itsenään, mutta myös eri rooleissa, tiettyjen pohdintojen ja tunnetilojen ilmentäjinä. Henkilöhahmojen seurana esiintyvät vehreät kasvit, arkiset tavarat ja esiin luikertelevat käärmeet, ympäristöjen rajautuessa verkkoaitoihin sekä seiniin. Maalausprosessissa olen pyrkinyt eheään kokonaiskuvaan, joka hehkuu kirkkaiden väririnnastusten ja ilmauksellisen maalausjäljen myötä kuumeista, unenomaista tunnelmaa.

Maalaamisen kautta pyrin löytämään merkityksellisyyttä jokapäiväisistä asioista ja tuntemuksista. Luon yhteyksiä kuvattujen elementtien välille maalaamalla ne heijastamaan toistensa väriä ja valoa, hyödyntäen paikoin kulttuuri- ja taidehistoriallisia viitteitä. Näyttelyn keskeiseksi teemaksi nousevat oman elämäni pakonomaisesta järkeistämisestä ja loputtomien skenaarioiden luomisesta irtautuminen sekä maailman selittämättömyyden kiehtovuudelle avautuminen.

 

Maaria Jokimies (s. 1992) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2022 ja kuvataiteilijaksi Lahden Taideinstituutista 2016. Jokimiehen teoksia on ollut viime vuosina esillä muun muassa HAA Galleriassa ja Galleria Huudossa Helsingissä, Studio Mältinrannassa Tampereella sekä Taidekeskus Purnussa Orivedellä.

Näyttelyn työstöä on tukenut Suomen Taideyhdistys.